tiistai 6. kesäkuuta 2017

Käydäänpä katsomassa


Viime sunnuntaina pakattiin perhe autoon jo ennen kahdeksaa ja lähdettiin tarkastamaan, mitä sitä onkaan tultu hankittua. Takapaksissa viihdykettä lapsille, rattaat, eväät sekä iso säkillinen pesuaineita, siivoustarvikkeita ja suojavarusteita.


Appiukko olikin käynyt jo aiemmin aukomassa vähän ikkunoita, ja parinkymmenen vuoden sotkun ja lian aiheuttama ummehtunut tuoksu ei ollut enää kovinkaan paha. Ajotienkin oli herra ehtinyt lanata, joten eipä tarvinnut enää meidän farkunkaan kiinnijäämisen puolesta.



Homma alkoi raivaamisella huone kerrallaan. Kaikki tekstiilit ovat suoraan hävityskunnossa, ja huonekaluistakin iso osa joutaa pois. Vanhemmat ja tukevammat huonekalut voitaneen vielä pesemällä ja tuulettamalla pelastaa. Kun huone on tyhjä, päästään itse pesun kimppuun. Lian määrästä kertonee omaa kieltään se, miten rätti tai sieni kahden huuhtelukerran jälkeen värjää veden mustaksi.


Lopunviimen päivän aikana saatiin tuvan, eteisen ja keittiön tavarat kannettua pihalle, samoista huoneista kuurattua lattiat ja tuvasta seinät vielä päälle. Koko talossa oli koko päivän läpiveto joten ilmakin sisällä raikastui melkoisesti. Puisia huonekaluja saatiin aimo läjä pestyä ja päivän päätteeksi vietyä takaisin tupaan. Kotiin tuotiin saavillinen astioita jotka lyötiin vielä illalla tiskikoneeseen.

Ensi kerralla ohjelmassa onkin sitten varmaan keittiön ja eteisen pesun loppuun saattaminen ja kammarien tyhjentäminen ja pesu. Mukaan pitää viedä lisää pesuainetta, pullollinen tuota näköjään meni jo heti kättelyssä.

1 kommentti: